torstai 13. heinäkuuta 2017

Petitfée Black Pearl & Gold Hydrogel Eye Pach

Viime viikolla postiin tupsahti kovasti odottamani Petitféen kosteuttavat silmänympärysnaamiot. Tilasin tuotteen eBaysta ja hinta oli about 9 euroa. 

Purnukasta paljastuu 60kpl isoja, vihertäviä ja limaisia glitterlappuja. Sekä pieni "lusikka".


Olen kokeillut tuotetta nyt kaksi kertaa ja voin todeta että lappuset todellakin toimivat. Epäilyttävästä ulkonäöstään huolimatta. 

Kasvot puhdistetaan ja pestään vedellä ennen käyttöä. Laput painellaan hellästi silmän alapuolelle ja annetaan vaikuttaa 20-30 minuuttia. 
Laput pysyvät eirräin hyvin paikoillaan, eikä niitä tarvitse nostella kertaakaan käytön aikana. Puoli tuntia myöhemmin silmänympärysiho on selkeästi kirkkaampi, kosteutettu ja sileä. 
Itselläni on ollut erittäin tummat silmänaluset lapsesta asti ja olen jo tottunut siihen että näytän aina väsyneeltä, meikistä huolimatta. 
Siksi näiden limalappujen teho yllätti minut positiivisesti. Valitettavasti taika ei kestä seuraavaan päivään asti.. 
Mutta silti tuotteen hinta-laatusuhde on mielestäni erinomainen ja näitä limaisia lappuja tulen ostamaan jatkossakin. Jos kärsit samasta vaivasta kuin minä, 
niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan kyseistä tuotetta.