perjantai 28. lokakuuta 2016

eläinklinikka Karvakamut


Aika harvoin tulee eteen sellainen tilanne että tunnen voimakasta tarvetta kehua jotakin paikkaa/palvelua maasta taivaisiin, mutta tänään on sellainen päivä. 

Olen onnekas koiranomistaja. Minulla on ihana, omalaatuinen ja omasta mielestään ikinuori kääpiösnautseri kotona jakamassa elämän ilot ja surut. Dara täyttää keväällä 11 vuotta ja viimeisen vuoden aikana terveys on reistaillut hieman enemmän. Vuosi sitten lonkassa todettiin alkava nivelrikko ja kesällä otetuista verikokeista kävi ilmi että maksankin toiminta on hieman heikentynyt. 
Vuosien aikana olemme käyneet Daran kanssa useilla eri eläinlääkäreillä ja ainoa paikka joka saa minulta täydet pisteet on Hakunilassa sijaitseva pieni klinikka nimeltään Karvakamut

Karvakamuissa olen aina saanut ammattitaitoista, erittäin ystävällistä ja ripeää palvelua. Mutta parasta on se että pienituloisen lemmikinomistajan ei tarvitse pelätä pyörtymistä kun kuulee toimenpiteen hinnan. Erinomaista palvelua on siis mahdollista saada kohtuulliseen hintaan, jopa täällä pääkaupunkiseudulla. Hakunilan ostoskeskus ei ulkomuodollaan hurmaa, mutta onko sillä merkitystä? 
Ei ainakaan minulle.

Oman koiran vanheneminen ja siitä seuranneet vaivat ovat saaneet minut pohtimaan sitä kuinka oma taloudellinen tilanne kestää kaikki eläinlääkärillä käynnit? Jokainen lemmikkiään rakastava omistaja haluaa pitää perheenjäsenestään niin hyvää huolta kuin ikinä osaa. Mutta raha pyörittää tätä maailmaa ja valitettavasti joskus lemmikitkin saavat sen tuntea nahoissaan. 

Toukokuussa muutin Daran kanssa Haagaan ja eteen tuli se tilanne että uusi eläinlääkäri piti löytää, koska Karvakamut oli liian pitkän matkan takana autottomalle ihmiselle. Valitsin työpaikkani lähellä olevan Länsi-Vantaan eläinklinikan, joka sijaitsee Myyrmäen keskustassa. Palvelu on tähän mennessä ollut hyvää ja asiantuntevaa, mutta toimenpiteiden hinta hengästyttää joka kerta. 
Kun kuukausi sitten tuli eteen se hetki että pitäisi miettiä uusia röntgenkuvia lonkista ja hammaskivenpoistoa, en epäröinyt hetkeäkään vaan varasin ajan Karvakamuihin. Se tosin vaati palkattoman vapaapäivän töistä ja kyydin Vantaan toiselle puolelle. Reissu oli kuitenkin vaivan arvoinen, koska sain koko hoidon hintaan 183 euroa. Se on sen verran vähän että aion jatkossakin varata ajan Karvakamuihin, kun on kyse isommista toimenpiteistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti